Mä en oo näköjään syntyny kirjottaa mitään tämmöstä, mut tää taitaaki olla ainut paikka missä saan päästää ittestäni kaikki murheet pihalle.. Ehkä tällä tavalla käsittelen kaikkea surua.. Parempi tää on, kun se mitä ennen tein. Siitä ei tarvii varmaan edes mainita, luulen että kaikki ymmärtää mitä meinaan.

No joulu meni ja tulee taas ensvuonna. Ei joulutkaan tunnu enää miltään niinku ennen. Siis tottakai on kiva viettii perheen kans aikaa ja saada lahjoja ja antaa niitä, mut jotain siinä on miks joulu ei oo enää joulu. Näin mä faijaakin. Ajattelin että ei se kummiskaa soita, joka olis ollu parempi. Silti se soitti ja pyys että lähen sen kans viemään faffan haudalle kynttilän. Kummallakaan ei oikeen ollu minkäänlaista sanomista toisillensa mun viime aikasten tempausten takia.. Mut sit se alotti, ku luulin et "okei, asioista ei puhuta enää, parempi niin." Se rupes mulle puhumaan siitä että on ite käyny mun ikäsenä samanlaisen huumehelvetin läpi ja eikä halua et ite joudun siihen.. Se kyseli miten mulla menee mutsin kans jne. Vastasin että ei sen tarvii olla enää huolissaan, mä en koske huumeisiin enää. Sanoin mutsista sen verran et asiat on sovittu, vaikka oikeesti kaikista asioista ei ole vielä edes puhuttu.. Kaikki aikanansa.. Mä arvasin että sillä on jonkilainen taka-ajatus kun se haki mut.. Mä tiesin että se rupee saarnaamaan. Mä en olis jaksanu kuunnella, mut joskushan se senki saarna oli kestettävä.

Mä voin sen sanoa että virheistänsä oppii. Mä ainakin opin. Mä ymmärrän miks ne teki mulle näin. (mutsi ja faija siis) Onneks tekiki, ei sitä tietäis mis mä tälläkin hetkellä olisin jos ne ei olis puuttunu mun asioihin.